Taloyhtiöiden korjausrakentaminen kääntynyt kasvuun

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen kääntynyt kasvuun

Julkaistu: 03.11.2026

Taloyhtiöiden korjausrakentamisessa on tapahtunut käänne kasvuun. Urakointi- ja tarjousvaiheessa olevien taloyhtiöiden määrä on aiempaa suurempi, selviää Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemän Korjausrakentamisbarometrin tuloksista.

Korjausrakentamisen kasvulla on nyt useita vauhdittavia tekijöitä. Taloyhtiöihin on kertynyt korjaustarpeita, mikä kasvattaa painetta korjaushankkeiden käynnistämiseen. Rakennusalan yritysten tilauskirjoissa on tyhjää, joten taloyhtiöt ovat saaneet hyvin urakkatarjouksia hankkeisiinsa. Valtion myöntämä energia-avustus tukee osaltaan kasvua. Myös yleinen taloustilanne on Suomessa hivenen parantunut.

Tietyt seikat myös jarruttavat korjausrakentamista. Kotitalouksien taloutta koskevat odotukset ovat edelleen alhaalla, mikä voi heijastua haluun käynnistää korjaushankkeita. Lisäksi korkojen nousu on heikentänyt taloyhtiöiden odotuksia korjausrakentamiseen tarvittavien lainojen ehdoista.

”Kiinteistöliiton barometrin tulokset korjausrakentamisen vilkastumisesta ovat saman suuntaisia kuin Tilastokeskuksen tilastojen ja LVI-teknisten urakoitsijoiden barometrin tiedot. Barometrimme aineisto vahvistaa käsitystä siitä, että markkinatilanne on edelleen varsin hyvä tilaajien kannalta”, arvioi näkymää Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.

Lähes joka kymmenes taloyhtiö aikeissa hakea energia-avustusta

Korjausrakentamisbarometrissa tiedusteltiin taloyhtiöiden aikeita hakea valtion myöntämää energia-avustusta, joka on tarkoitettu energiatehokkuutta parantaviin korjaushankkeisiin. Kahdeksan prosenttia vastaajista kertoi, että taloyhtiö on hakenut tai aikeissa hakea avustusta. Runsas kolmasosa vastaajista ei vielä tiennyt, hakeeko taloyhtiö avustusta vai ei.

Yleisimpänä käyttötarkoituksena avustuksille mainittiin ikkunoiden tai ulko-ovien uusiminen. Myös lämmöneristyksen tai tiiviyden parantaminen, lämmitysjärjestelmän uusiminen tai muuttaminen sekä ilmanvaihdon tai lämmöntalteenoton parantaminen olivat yleisiä energia-avustuksen käyttökohteita.

Avustuksen hakijoissa korostuvat 1960- ja 1970-luvuilla rakennetut kerros- ja rivitaloyhtiöt, joilla on muutenkin paljon korjaustarpeita lähivuosille. Tämä kysely tavoitti yhteensä 326 hakijaa, jotka tulevat kaikkialta Suomesta.

”Energia-avustusta hakevilla taloyhtiöillä näyttää barometrin perusteella paljon korjaustarpeita lähivuosille, ja haasteita saada korjauksiin lainaa. Näin ollen avustus tuo vetoapua korjausten toteuttamiseen”, toteaa Kero.  

Korjausrakentamisbarometri syksy 2026

Korjausrakentamisbarometrin raportti syksy 2026

Lisätiedot:

Jukka Kero, pääekonomisti

Kiinteistöliitto

puh. 09 1667 6226

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.