Yhtiökokouksissa syytä noudattaa edelleen koronavarovaisuutta

Yhtiökokouksissa syytä noudattaa edelleen koronavarovaisuutta

Julkaistu: 13.08.2020

Koronatilanteen vuoksi voimaan astunut poikkeuslaki mahdollistaa kevään yhtiökokouksen pitämisen syyskuun loppuun mennessä, ja moni taloyhtiö onkin lykännyt yhtiökokoustaan keväästä syksyyn. Tulevina viikkoina odotettavissa on varsinainen yhtiökokousten suma. Kiinteistöliitto haluaa muistuttaa yhtiökokousta järjestäviä taloyhtiöitä edelleen huomioimaan koronavirukseen liittyvät varotoimet kokousjärjestelyissään.

Vaikka kokousten osallistujamäärää ei tällä hetkellä ole rajoitettu, kokouksen pitopaikaksi on syytä valita niin iso tila, että osallistujien on mahdollista pysytellä turvaetäisyyksien päässä toisistaan. Paikalle on hyvä hankkia käsidesiä, ja hengityssuojaimen käyttöä on syytä harkita viranomaisten ohjeistuksen mukaisesti. Lisäksi kutsussa on hyvä muistuttaa, että kokoukseen ei saa tulla sairaana. 

”Taloyhtiöiden kannattaa edelleen mahdollistaa myös etäosallistuminen yhtiökokoukseen. Tällä tavalla pienennetään tartuntariskiä ja lisäksi saadaan mahdollisimman laaja joukko osakkaita mukaan päätöksentekoon”, suosittelee Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen

Etäosallistumismahdollisuus on vaikuttanut myönteisesti yhtiökokousten osallistujamääriin, ja tämä puolestaan vähentää kokouksista seuraavia valituksia. 

”Etäosallistumisella on useita hyviä vaikutuksia, ja toivommekin, että se jää taloyhtiöihin pysyväksi käytännöksi myös koronan jälkeen”, Pynnönen sanoo. 

Kiinteistöliitto on yhdessä Isännöintiliiton kanssa julkaissut taloyhtiöille ohjeita yhtiökokouksen järjestämiseen ja muuhun päätöksentekoon koronaepidemian aikana.

Lisätiedot medialle: 

Kristel Pynnönen, apulaispäälakimies 

Kiinteistöliitto 

puh: 09 1667 6361 

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.